Tarinankertojan tarina (FIN)

Kannoin nimeä Paladin niin kauan. Ainakin kymmenen vuotta. Se suojeli nimeäni. Suojeli olemustani. Se oli kuin miekka, jonka kautta kävin taistelut. Kirjoitin sen nimen alla. Elin sen nimen kanssa. Amelia Paladin.

Nyt kuitenkin kaikki on muuttunut. En enää tarvitse miekkaa samalla tavalla. Elän nyt eri tavalla. Minulla on todellisia ystäviä, joiden kanssa voin taistella viimeiset taistelut nyt ja tulevaisuudessa, mikäli niitä vielä tulee. Nyt on rauhallista. Kuin sota olisi jo taisteltu. Kuin kaikki olisi taas hyvin. Nyt… Voin viimeinkin ottaa miekan pois kädestäni ja laittaa sen koteloon. Voin viimein riisua tuon ahtaan haarniskan päältäni ja laittaa sen pois. Voin ottaa tikarin nilkastani. Voin riisuuntua…

Ja pukeutua uudelleen. Huppariin, joka on pehmeä, housuihin, jotka eivät purista. Voin laittaa vyön, joka ei paina. Voin viimeinkin ottaa sen. Kynän. Ja muistikirjan. Laittaa ne vyölleni. Oikealle puolelle. Vasen puoli on tyhjä. Otan siihen miekkani roikkumaan, jossa lukee sanat: Amelia Paladin. Voin huokaista helpotuksesta ja ottaa kynän ja muistikirjan, istuutua rauhassa kalliolle, rauhalliselle alueelle. Voin kuunnella laineita. Voin elää ilman haarniskaa. Amelia Tarinankertoja. Kirjoitan sen vihkoni ensimmäiselle sivulle. Katson laineita ja rentoudun. Taistelu on ohi…